Kaksplus.fi

AMERIKANMATKALLA - NASA SPACE CENTRE


En tiedä voiko näin edes sanoa, mutta tekee pahaa kun on niin kova kaipuu takaisin Amerikkaan. Melkeinpä joka päivä ikävöin meidän Floridan matkaa ja harmittelen, ettei lähdetty kiertämään Caribbeanin saaria. Nyt kuitenkin aion kalenterista löytyvän ajan puitteissa raapustella näitä Florida-postauksia ulos. Tein My Day -videot jokaisesta päivästä ja ensimmäinen on tästä Nasan Space Centrestä. 

Mun henkilökohtainen suosikki meidän matkakohteen aikana oli Universal Studio ja siellä sijaitseva The Wizarlding World of Harry Potter eli Tylypahka aitoudessaan ja Viistokuja sun muut. Mutta nyt mennään matkareissun ensimmäiseen osaan, NASAan. Nasa on siis mun omin sanoin yhtiö, mikä penkoo, laukaisee ja kiertää avaruutta. Etsii kovasti älyllistä elämää ja hihkuu riemusta kun löytää bakteereita. 

En henkilökohtaisesti ole valtava fysiikanlakien tuntija (tiedän kyllä mitä taaperon lasille käy kun se lentää kaaressa lattialle), enkä tunne avaruustiedettä ollenkaan. Matka NASAn turisti-tukikohdan eli Kennedy Space Centren halki oli siis itselleni katsaus tuntemattomaan. Paikan päällä oli testiajoa g-voimia vastaan ja Teemu kävi siellä testaamassa. Hauskaa oli ja naama venyttyi väkisin hymyyn kun g-voimat käänsivät menon (tavallisen tallaajan) maksimiin.

Koko paikan suurin vetonaula oli iso halli, joka oli käännetty peruskouluikäisille täydelliseksi tutkimuspaikaksi. Se oli kuin Heureka kaikkine vempaimineen ja näyttelyineen (siitä puheenollen täytyykin käydä tänä vuonna). Vaikka silloin 2,5vee esikoinen ei uskaltanutkaan monen yrityksen jälkeenkään laskea jyrkästä patjaliukumäestä, riitti tutkittavaa yllin kyllin. Väkeä vaan oli kertynyt sinne niin paljon, että kauas ei uskaltanut päästää ja omat jalat eivät jaksaneet flunssaisena kipittää taaperoiden jalanjälkiä.

Suosittelen paikkaa sellaiselle, jolla on kiinnostusta ja vähintään ala-asteikäiset lapset, joilla ei ole ääni- tai tehosteherkkyyttä. Nähtävyyksistä saa eniten irti kun menee off-seasonilla (lopputalvi/alkukevät) ja lataa sovelluksen puhelimeen josta näkee koko ajan missä on. Se päivittyy tietysti langattomalla Wi-Fillä, jossa amerikkalaiset ovat ryhdistäytyneempiä kuin suomalaiset. Jenkeissä monessa paikassa rantoja ja kauppakeskuksia myöten on Wi-Fi-yhteyksiä vaikka kuinka monta käytettävissä vapaasti. 

Mutta hei, videolla näette valtavan määrän klippejä kohteesta, kommentoikaa mitä tykkäsitte videosta :)


BLOGGAAVAN ÄIDIN PELKOJA

On ollut tosi vaikeeta löytää kultaista keskitietä blogin suhteen. Olen puhunut avoimesti itsestäni, lasten sairauksista ja vastoinkäymisistä. Synnytyskertomuksiani lukiessani tulee fiilis, että enkö osaa hävetä mitään tai älytä rajata kokemusta niihin pääpiirteisiin. Lasteni kasvoja en ole paljoa peitellyt, suojaillut tai arkaillut lisätä söpöstelykuvia nettiin. Siinä vain on se mutta.

Mutta mitä kun lasteni kuvia katselevat keski-ikäiset miehet. Vanhat naiset, jotka kauhistelevat huoletonta kasvatustyyliäni. Anonyymina kommentoivat, jotka koittavat peittää piikittelevän kommenttinsa hymyhymiöllä. Aina välillä välähtää, että miksi edes bloggaan. Miksi jaan itsestäni asioita, joiden pitäisi jäädä näiden tuoreiden kotiseinien sisälle? Ehkäisy, synnytys, imetys, kasvatus, pottaharjoitukset. Yksityisiä asioita, maailman luettavaksi. Tärkeitä vertaistuen aiheita, mutta kenen kustannuksella?

Olen saanut suoraa, rehellistä ja kovaakin palautetta bloggaamiseni tyylimuutoksista. Ollaan valuttu hiljalleen asioihin kodista, pihasta, sisustuksesta, hankinnoista, vaatteista.. Lasten ja äidin yksityiset asiat ovat jääneet lähipiirin tietoon. Valmistun ihan juuri (siis ihan oikeasti valmistun!) terveydenhoitajaksi ja hirvittää ajatus siitä, että joku luo minusta käsityksen blogini perusteella. Ei siinä mitään, että kaveri(/tuleva ystävä) tutustuu ensin minuun tekstien kautta, on huikeaa jutella tyyppien kanssa, jotka jo tuntevat mut blogin kautta. Olen (etenkin viime vuoden loppuun asti) tuonut rohkeasti minäni blogiin. 

Haluan erottaa työminäni vapaa-ajan minästä ja mennä työpaikalle kuulematta hei eks sä kirjotakin sitä blogia -kommenttia asiakkaalta/potilaalta. Heitä itsesi potilaan asemaan. Ovesta sisään astuu hoitaja, jonka heti tunnistat bloggaajaksi, joka juuri kertoi ehkäisystään, viisikiloisen vauvan synnytyksestä ja kolmevuotiaan imetyksestä. Koita siinä sitten suhtautua toiseen ammattilaisena.

Pelkään sitä, että jos jatkan blogin pitämistä suorilla kasvokuvilla, esimerkiksi lasten kaverien vanhemmat (päiväkodissa, kerhoissa, puistoissa) vetävät johtopäätöksiä perheestämme blogini perusteella ja tyrmäävät lastemme leikit. Toisaalta päinvastaisia tilanteita on ollut paljon ja moni äiti on ottanut yhteyttä ja ehdottanut treffejä, juurikin siksi että tuntee minut jo blogin kautta. Se on lämmittänyt sydäntä, vaikka olenkin aikaansaamaton treffien järjestäjä. 

Lapset pysyvät blogissa, mutta opettelen kunnioittamaan heitä yksilöinä ja rajaamaan kuvia ja kerrottavia asioita. En saa bloggaamisesta palkkaa, joten tämän voi luokitella harrastukseksi. En tähtää kymmeneen tuhanteen lukijaan kuukaudessa tai kirjoita aroista aiheista kuten ennen. Haluan jatkaa bloggaamista siitä nauttien ja pidän tämän blogin jatkossakin hyväntuulisena, mutta   rehellisenä kanavana meidän arjesta. Ilman niitä arkoja aiheita. 

Aihe on niin pitkään pyörinyt mielessä, että juttua vaan tulee. Jatketaan taas kommenttiboksin puolella. Jatkan edelleen kaksplussalla, koska olen löytänyt blogikotini täältä. Ja jatkan kunnes blogin päämäärä muuttuu tai saan kengänkuvan kannikkaani.



YLÄKERRASSA TAPAHTUU (Osa 20)

Siis paljonko viimeisestä rakennusaiheisesta postauksesta on oikein aikaa? Neljä kuukautta? Kerroin siinä valmiista pinnoista ja lähitulevaisuudessa häämöttävästä muutosta. Sen jälkeen onkin vain tullut esiteltyä valmiita huoneita ja kotia noin ylipäätään. Nämä rakennuspostaukset löytyvät edelleen kaikki täältä. Päivitin nyt myös viimeisimmät sinne. 

Yläkerrassa on tapahtunut sitten viime näkymän paljon. Yläkerta on eristetty, höyrysulut laitettu, viemäröinnit ja sähköt vedetty ja väliseinät rakennettu. Meillä kävi jokunen viikko sitten Tähtiportaalta mittaajamies kylässä ja ollaan niin tyytyväisiä, että valittiin Tähtiporras rakentamaan meille portaat yläkertaan. Yhteistyö on ollut vaivatonta ja ollaan saatu ihailla 4D-kuvia, sekä valita yksilöllisesti pintoja. Tähtiporras myös antoi parhaan tarjouksen, kun kilpailutin eri firmoja. Odotellaan innolla kolmen viikon päässä häämöttäviä ensitreffejä portaiden kanssa.

Makuuhuone (ja oikeastaan kaikki muutkin huoneet) ovat täysin suunnittelemattomia. Kohta pitäisi jo valita kattopaneelit, laminaatti, vessan laatat ja makkareiden kaapistot. Mitähän teen? Täytän päiväni kaikella muulla. Onneksi Teemulla on jo pieni ajatus millainen yläkerrasta tulee. Toisaalta olisi huikeeta päästä itsekin vaikuttamaan pintoihin ja ratkaisuihin. Kuka tietää millainen yläkerrasta edes tulisi jos mies kaiken suunnittelisi, haha! (vitsivitsi, Teemu <3)

ps. lopussa video meidän valmiista alakerrasta 







TILILTÄ VIETIIN RAHAT - NÄIN EHKÄISET ENSIKERRALLA


Kun tililtä hupenee kesken lomamatkan huomattava summa rahaa, hätäiset puhelut kortin sulkemiseksi, sekä kauhistelut tapahtumat täyttävät huoneen. Floridan reissumme aikana kahden kortit hakkeroitiin ja toisen tililtä lähti useita satoja euroja. Mutta mikä pelasti tilanteen ja selvitysten kautta saatiin rahat takaisin? Videolta se selviää. 

Ps. Jatkossa näet videoni ensimmäisenä tilaamalla kanavan tästä.


ÄIDIN TUKIVERKKO - KAKSPLUSSAN VERKOSTO

Saan olla kiitollinen näistä ihmisistä, joiden kanssa vietettiin päivä Vantaan Naurusaaressa. Vaikka nämä hetket ja treffit blogisiskojen kanssa menevätkin vauhdilla (hyvässä seurassa aika rientää), ne jäävät vahvasti muistojen joukkoon. Meidän tiimi on treffannut Elielin aukiolla Sokos hotellissaIhanan Agun kotona ja Hotelli Kämpissä

Viimeaikoina olen sinnitellyt blogipiireissä kiinni, silti kukaan ei ole ollut potkaisemassa pellolle, vaan on ymmärtäväisesti tukenut ja tsempannut. Aiemmin olen ollut vastuurooleissa näiden järjestelyiden suhteen ja nyt pitkästä aikaa vain olin läsnä. No sen verran mitä kahteen eri suuntaan sinkoavilta lapsiltani voin. Kiitos hymyistä, keskusteluista ja vertaistuesta. Kiitos vinkeistä ja taas kerran upeista yhteistöistä. Kiitos kaksplus, kun pidät tiimiämme blogikattosi alla. 


SUURKIITOKSET: